Oma tarinani
Leijonanloikat kuvaavat myös omaa uraani
Olen elokuisen leijonan merkeissä syntynyt valmentaja ja kehittäjä. Työelämän kokemusta minulle on kertynyt yhteensä noin 20 vuotta erilaisista liiketalouden alan tehtävistä.
Olen tehnyt urallani upeita leijonanloikkia. Työurani tasaisessa alkuvaiheessa askelsin pienin hypyin erilaisista asiantuntijatehtävistä esimies- ja johtotehtäviin. Ensimmäisen rohkean loikkani pois tutusta ja turvallisesta tein loikatessani sapattivapaalle. Halusin uudistua ja saada lisää tilaa ajatuksilleni. Aktiivisen urasuunnittelun myötä toteutin toisen leijonanloikkani liiketalouden koulutusorganisaation johtotehtäviin. Mutta matka jatkui päämäärätietoisesti kohti pitkään kypsynyttä unelmaa: kolmannen leijonanloikan tuloksena syntyi Lionleap Coaching Oy.
Koulutus ja osaaminen
Olen valmistunut Helsingin kauppakorkeakoulusta (nyk. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu) kauppatieteiden kandidaatiksi, pääaineena organisaatiot ja johtaminen. Liiketaloudellisten opintojen lisäksi olen laajentanut osaamistani mm. Helsingin Yliopiston Psykologian perusopinnoilla (25 op), Suomen Coaching-yhdistyksen Diplomi Coaching -koulutuksella, EFQM-arvioijakoulutuksella sekä pätevöitymällä Näyttötutkintomestariksi. Lisäksi olen suorittanut mm. lukuisia erilaisia johtamisen, esimiestyön, myynnin ja yrittäjyyden koulutuksia.
Ydinosaamistani ovat itsensä johtamisen, liiketoiminnan, myynnin ja henkilöstön kehittäminen, esimiestyö sekä näyttötutkinto-osaamisen ja työelämäosaamisen tehokas yhdistäminen.
Työkokemus
Lionleap Coaching Oy 2010-
Oman valmennusyrityksen perustin v. 2010 alussa. Tavoitteenani on antaa oma esimies-, kehittämis-, työelämä-, näyttötutkinto- ja urasuunnitteluosaamiseni käyttöönne.
MJK-instituutti 2007-2009
Työskentelin liiketalouden ja hallinnon alan oppilaitoksessa koulutusjohtajana ja vararehtorina. Vastasin oppilaitoksen strategisesta ja operatiivisesta johtamisesta yhdessä johtoryhmän kanssa, vastuullani olivat myös ammatti- ja erikoisammattitutkintoja toteuttava koulutustiimi sekä lyhytkoulutukset. Tutuiksi tulivat mm. näyttötutkintomaailma, järjestämissuunnitelmat, tutkintojen suorittamisen prosessi, valmistavan koulutuksen rooli ja sisällöt sekä mm. tutkintojen ohjaus- ja arviointiprosessit.
Itella Oyj 1990-2006
Suurimman osan työurastani olen tehnyt Suomen johtavassa viestinvälityksen ja logistiikan suuryrityksessä Itellassa. Työskentelin mm. henkilöstön kehittämistehtävissä, vastuualueina uudelleensijoittelu, rekrytointi ja eläkeneuvonta. Esimieskokemusta sain mm. vastatessani palvelupäällikkönä yli 200 henkilön palvelutuotantoyksikön johtamisesta. Asiantuntijaroolissa olen ollut vastatessani kehittämispäällikkönä Logistiikkakeskuksen henkilöstön, talouden ja laadun kehittämisestä. Arvokasta kokemusta asiakkuuden hallinnasta, segmentoinnista, asiakkuudenhoitomalleista sekä myynnin ja myyntihenkilöstön kehittämisestä sain Myynnin ja Markkinoinnin kehityspäällikön tehtävässä.
Aikaisempia työnantajiani ovat olleet mm. Teollisuuden Keskusliitto, Kansallis-Osake-Pankki, Keskuskunta OK-Liha, Suomen Vene- ja moottoriyhdistys Finnboat sekä Kansaneläkelaitos.
